Haste 3, dedline 12.02.2012
Keikkudo:
Oneshot, Miko/Omi,
perustuu kappaleeseen: Exist † Trace - Little Mary to utsukushiki nikushimi no Danube
fudge.:
Oneshot, Miko
Perustuu kappaleeseen: Pay money To my Pain - Hourglass
maanantai 30. tammikuuta 2012
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Epätoivo
Title:Epätoivo
Author: Keikkudo.
Fandom: Anne Rice - vampyyrikronikat
Pairing: Lestat/Magnus
Genre: angst,
Rating: G
Summary:
Mies repi hiuksiaan ja raapi rintakehäänsä verille tuskaisena. Muistikuvat sattuivat, hän tunsi yhä liekkien hohkan kasvoillaan. Se oli lyönyt kasvoja vasten yllättäen ja saanut pitkän miehen haukkomaan henkeään.
A/N:
Koska kirjoittaja on taliaivo tästä tulikin Lestat/Magnus eikä Lestat/Marius niin kuin haastessa alunperin luki. Mutta en saanut millään päähäni kuka Marius on ja sotkin sen Magnukseen niin kirjoitin sitten tämän.
Epätoivo
"Mikset antanut minun päättää?" Vaaleatukkainen mies mumisi. Hän istui makuuhuoneen pimeässä nurkassa hiuksiaan haroen ja toistellen samaa lausetta uudelleen ja uudelleen, tietäen ettei hän ikinä saisi vastausta.
Vaaleatukkaisen mielen täytti taas ne verkkokalvoille ikuisesti palaneet kuvat oransseista liekeistä ja hahmosta niiden keskellä. Nyrkki iskeytyä seinään.
"Miksi sinä jätit minut?!" Mies karjahti sulkien silmänsä. Raskas huokaus peitti hiljaisuuden "Magnus, miksi sinä teit sen? Minä tarvitsen sinua..." Hän tiesi ettei kukaan kuulisi. Ei kukaan vastaisi kysymyksiin. Hän tunsi olonsa hyväksikäytetyksi, turhaksi, eikä hän tiennyt mitä tehdä.
Vasta taivaan alkaessa värjäytyä punaiseksi aamun kajastuksesta, hoikkaan mieheen tuli liikettä. Hän ryömi takaisin pimeään, sinne missä hän nukkui päivänsä. Mies ei osannut enää sanoa kuinka kauan hän oli miettinyt Mangusta. Hän vain näki vanhan miehen joka kerta edessään, kun sulki silmänsä. Ne viimeiset hetket, hän kertasi niitä uudelleen ja uudelleen paetessaan aurinkoa ruumisarkkuun. Ja siitä oli jo niin monta vuotta...
Kaikki sujui aina jonkin aikaa hyvin, mutta sitten se palasi hänen mieleensä.
"Voi Lestat etkö sinä voisi vain unohtaa?" Mies kysyi itseltään sulkiessaan silmänsä. Siinä se taas oli: ne kasvot, jotka tuijottivat häntä yöstä toiseen aivan kuin olisivat nähneet sielun läpi. Tuttu ääni huokaili hänen korviinsa "Suden tappaja.." ja Lestat muisti ne tunteet, sen, kuinka kovasti hän oli tahtonut Magnusta, miten paljon hän oli tarvinnut toista.
Mutta Magnus oli poissa, se oli Lestatille toisinaan liikaa. Hän pärjäsi kyllä omillaan, mutta kaipasi seuraa. Hän kaipasi miestä, joka oli vienyt hänen vapautensa ja kahlinnut hänet ikuiseen elämään. Oli outoa miten pelko ja inho Magnusta kohtaan oli nopeasti muuttunut rakkaudeksi ja sitten katkeruudeksi. Lestat ei voinut ymmärtää niitä tunteita, mutta jälleen kerran hänet oli lukittu arkkuun niiden uhriksi. Eikä hän päässyt pakoon. Ei ennen yötä.
Mies repi hiuksiaan ja raapi rintakehäänsä verille tuskaisena. Muistikuvat sattuivat, hän tunsi yhä liekkien hohkan kasvoillaan. Se oli lyönyt kasvoja vasten yllättäen ja saanut pitkän miehen haukkomaan henkeään. Eikä hän voinut ymmärtää miksi Magnus oli hylännyt hänet.
Kun aurinko viimein laski, Lestat kömpi ulos arkustaan ja jäi lattialle istumaan. Hänen oli nälkä. Hän ei ollut syönyt useaan vuorokauteen eikä hän voinut metsästää siinä kunnossa. Muistot olivat jälleen kerran vieneet Lestatin elämänhalun. Hän kaipasi Magnusta ja tahtoi itsekin kadota. Lestat tahtoi olla vapaa.
"Magnus, miksi minä?"
Author: Keikkudo.
Fandom: Anne Rice - vampyyrikronikat
Pairing: Lestat/Magnus
Genre: angst,
Rating: G
Summary:
Mies repi hiuksiaan ja raapi rintakehäänsä verille tuskaisena. Muistikuvat sattuivat, hän tunsi yhä liekkien hohkan kasvoillaan. Se oli lyönyt kasvoja vasten yllättäen ja saanut pitkän miehen haukkomaan henkeään.
A/N:
Koska kirjoittaja on taliaivo tästä tulikin Lestat/Magnus eikä Lestat/Marius niin kuin haastessa alunperin luki. Mutta en saanut millään päähäni kuka Marius on ja sotkin sen Magnukseen niin kirjoitin sitten tämän.
Epätoivo
"Mikset antanut minun päättää?" Vaaleatukkainen mies mumisi. Hän istui makuuhuoneen pimeässä nurkassa hiuksiaan haroen ja toistellen samaa lausetta uudelleen ja uudelleen, tietäen ettei hän ikinä saisi vastausta.
Vaaleatukkaisen mielen täytti taas ne verkkokalvoille ikuisesti palaneet kuvat oransseista liekeistä ja hahmosta niiden keskellä. Nyrkki iskeytyä seinään.
"Miksi sinä jätit minut?!" Mies karjahti sulkien silmänsä. Raskas huokaus peitti hiljaisuuden "Magnus, miksi sinä teit sen? Minä tarvitsen sinua..." Hän tiesi ettei kukaan kuulisi. Ei kukaan vastaisi kysymyksiin. Hän tunsi olonsa hyväksikäytetyksi, turhaksi, eikä hän tiennyt mitä tehdä.
Vasta taivaan alkaessa värjäytyä punaiseksi aamun kajastuksesta, hoikkaan mieheen tuli liikettä. Hän ryömi takaisin pimeään, sinne missä hän nukkui päivänsä. Mies ei osannut enää sanoa kuinka kauan hän oli miettinyt Mangusta. Hän vain näki vanhan miehen joka kerta edessään, kun sulki silmänsä. Ne viimeiset hetket, hän kertasi niitä uudelleen ja uudelleen paetessaan aurinkoa ruumisarkkuun. Ja siitä oli jo niin monta vuotta...
Kaikki sujui aina jonkin aikaa hyvin, mutta sitten se palasi hänen mieleensä.
"Voi Lestat etkö sinä voisi vain unohtaa?" Mies kysyi itseltään sulkiessaan silmänsä. Siinä se taas oli: ne kasvot, jotka tuijottivat häntä yöstä toiseen aivan kuin olisivat nähneet sielun läpi. Tuttu ääni huokaili hänen korviinsa "Suden tappaja.." ja Lestat muisti ne tunteet, sen, kuinka kovasti hän oli tahtonut Magnusta, miten paljon hän oli tarvinnut toista.
Mutta Magnus oli poissa, se oli Lestatille toisinaan liikaa. Hän pärjäsi kyllä omillaan, mutta kaipasi seuraa. Hän kaipasi miestä, joka oli vienyt hänen vapautensa ja kahlinnut hänet ikuiseen elämään. Oli outoa miten pelko ja inho Magnusta kohtaan oli nopeasti muuttunut rakkaudeksi ja sitten katkeruudeksi. Lestat ei voinut ymmärtää niitä tunteita, mutta jälleen kerran hänet oli lukittu arkkuun niiden uhriksi. Eikä hän päässyt pakoon. Ei ennen yötä.
Mies repi hiuksiaan ja raapi rintakehäänsä verille tuskaisena. Muistikuvat sattuivat, hän tunsi yhä liekkien hohkan kasvoillaan. Se oli lyönyt kasvoja vasten yllättäen ja saanut pitkän miehen haukkomaan henkeään. Eikä hän voinut ymmärtää miksi Magnus oli hylännyt hänet.
Kun aurinko viimein laski, Lestat kömpi ulos arkustaan ja jäi lattialle istumaan. Hänen oli nälkä. Hän ei ollut syönyt useaan vuorokauteen eikä hän voinut metsästää siinä kunnossa. Muistot olivat jälleen kerran vieneet Lestatin elämänhalun. Hän kaipasi Magnusta ja tahtoi itsekin kadota. Lestat tahtoi olla vapaa.
"Magnus, miksi minä?"
Sirpaleita
Title: Sirpaleita
Author: fudge.
Fandom: exist†trace
Pairing: Miko/Omi
Genre: angst, deathfic, (femme)
Rating: PG-13
Summary:
Sinä pidit minut pystyssä, olit minulle syy elää.
Mutta sitten lähdit etkä enää palannut. Ja se oli minun syyni. Varmasti oli.
Kylmä, niin kylmä. Mutta millään ei ole enää väliä.
A/N:
Ficci perustuu kappaleeseen: Polly Scattergood - Untitled 27
Tummahiuksinen nainen istuu kylpyhuoneen valkealla kaakelilattialla ja tuijottaa tyhjä ilme kasvoillaan vastakkaista seinää. Katse seuraa, kuinka vesipisarat valuvat hitaasti seinää pitkin lattiaa kohden. Kylmyys nuolee vaaleata, paljasta ihoa ja Miko värähtää painaessaan polviaan lähemmäs rintaansa. Kädet puristuvat tiukemmin vartalon ympärille ja nainen keinuttaa itseään hitaasti puolelta toiselle. Miko painaa kasvot käsiinsä tukahtuneen nyyhkäyksen saattelemana. ”Omi missä olet, kun tarvitsen sinua?” Epätoivoinen kuiskaus leikkaa ilmaa ja vartalo painautuu pienemmälle kerälle.
Lähdit kuukausi sitten etkä palannut. Ja se oli minun syyni. Varmasti oli. Sanoin sinulle ne kolme sanaa ja kaduin sitä heti. Ilmeesi oli niin hämmästynyt. Mehän olimme vain parhaita ystäviä, niinhän sen piti mennä? Nyt olen täysin hukassa. En tiedä enää, mitä tehdä. Harhailen pimeydessä ilman valoa.
Miko tukeutuu käsillään seinään ja nousee haparoiden ylös lattialta. Nainen kävelee lavuaarin luokse ja nojautuu sitä vasten. Lavuaarin yllä olevasta peilistä heijastuvat kauniit kasvot. Tummahiuksinen tuijottaa peilikuvaansa ja irvistää. Kuvastimesta vastaava katse kaataa niskaan syytöksiä toinen toisensa perään. Kädet puristuvat rystyset valkeina tiukemmin lavuaarin reunalle ja nainen kääntää katseensa pois peilistä. Hengitys tihenee ja kyyneleet pyrkivät jälleen silmäkulmiin.
Jaksoit aina kertoa, kuinka kaunis olen, kun en itse itseeni uskonut. Olit aina vierelläni ja tukenani. Sinä pidit minut pystyssä, olit minulle syy elää. Sinä olit se tässä loputtomassa valo pimeydessä. Nyt vieressäni on tyhjää, enkä tiedä pysynkö kasassa. Tarvitsen sinua Omi. Tule takaisin ennen kuin putoan. Nämä kuilut ovat liian syviä ja reunat ammottavat aina vain lähempänä ja lähempänä minua.
Kasvot kohoavat tuskaisena kohtaamaan peilikuvaansa vielä kerran. Nyrkki iskeytyy peiliä vasten hajottaen sen sirpaleiksi. Kappaleet kilahtelevat pudotessaan kaakelilattialle. Miko inahtaa hiljaa ja huuhtelee verta vuotavan kätensä lavuaarissa. Tummahiuksinen nainen kumartuu poimimaan pitkulaisen peilin kappaleen käteensä ja istuu lattialle hiljaisen huokauksen saattelemana. Miko pyörittelee kappaletta käsissään ja tunnustelee varovaisesti sen teräviä reunoja.
En halunnut tuottaa sinulle pettymystä. Et kuitenkaan ole enää täällä. Kai minä sitten tein ne kaikki virheet. Ja pahin niistä oli, että menin rakastumaan sinuun. En minä sinulle ollut enempää kuin ystävä, etkä sinä kestänyt epätoivoista tunnustustani.
Tummahiuksinen painaa peilinpalasen tärisevin käsin vasemmalle käsivarrelleen. Kylmä, niin kylmä. Mutta millään ei ole enää väliä.
Ensimmäinen viilto.
Yritän muodostaa kuvasi verkkokalvoilleni, mutta se ei olekaan niin helppoa kuin kuvittelin. Kuva on vain vääristynyt heijastus sinusta. Silmistäsi heijastuu samat syytökset kuin omistani hetki sitten. Olet liian täydellinen muisteltavaksi.
Toinen viilto on jo edellistä paljon varmempi. Huulet kaartuvat pieneen hymyyn Mikon katsoessa hitaasti punaiseksi värjäytyvää kaakelilattiaa. Peilinpalanen vaihtuu vasempaan käteen. Terä painetaan voimakkaasti vielä vahingoittumatonta käsivartta vasten. Uusi syvä viilto ja oikea käsi värjäytyy myös punaisesta nesteestä. Miko pyyhkäisee verta pois peilin sirpaleelta ja tuijottaa sitä hiljaisena. ”ehkä sinä vielä joskus annat minulle anteeksi.” Hento kuiskaus karkaa naisen huulilta.
Viimeinen viilto ja vartalo painautuu väristen kylmää lattiaa vasten. Silmät painuvat kiinni ja kädet kietoutuvat täristen vartalon ympärille. Enää ei ollut kylmä. Enää ei ollut kipua. Musta, suloinen unohdus kietoutuu Mikon ympärille. Huulilla leikkii edelleen pieni hymy.
Author: fudge.
Fandom: exist†trace
Pairing: Miko/Omi
Genre: angst, deathfic, (femme)
Rating: PG-13
Summary:
Sinä pidit minut pystyssä, olit minulle syy elää.
Mutta sitten lähdit etkä enää palannut. Ja se oli minun syyni. Varmasti oli.
Kylmä, niin kylmä. Mutta millään ei ole enää väliä.
A/N:
Ficci perustuu kappaleeseen: Polly Scattergood - Untitled 27
Tummahiuksinen nainen istuu kylpyhuoneen valkealla kaakelilattialla ja tuijottaa tyhjä ilme kasvoillaan vastakkaista seinää. Katse seuraa, kuinka vesipisarat valuvat hitaasti seinää pitkin lattiaa kohden. Kylmyys nuolee vaaleata, paljasta ihoa ja Miko värähtää painaessaan polviaan lähemmäs rintaansa. Kädet puristuvat tiukemmin vartalon ympärille ja nainen keinuttaa itseään hitaasti puolelta toiselle. Miko painaa kasvot käsiinsä tukahtuneen nyyhkäyksen saattelemana. ”Omi missä olet, kun tarvitsen sinua?” Epätoivoinen kuiskaus leikkaa ilmaa ja vartalo painautuu pienemmälle kerälle.
Lähdit kuukausi sitten etkä palannut. Ja se oli minun syyni. Varmasti oli. Sanoin sinulle ne kolme sanaa ja kaduin sitä heti. Ilmeesi oli niin hämmästynyt. Mehän olimme vain parhaita ystäviä, niinhän sen piti mennä? Nyt olen täysin hukassa. En tiedä enää, mitä tehdä. Harhailen pimeydessä ilman valoa.
Miko tukeutuu käsillään seinään ja nousee haparoiden ylös lattialta. Nainen kävelee lavuaarin luokse ja nojautuu sitä vasten. Lavuaarin yllä olevasta peilistä heijastuvat kauniit kasvot. Tummahiuksinen tuijottaa peilikuvaansa ja irvistää. Kuvastimesta vastaava katse kaataa niskaan syytöksiä toinen toisensa perään. Kädet puristuvat rystyset valkeina tiukemmin lavuaarin reunalle ja nainen kääntää katseensa pois peilistä. Hengitys tihenee ja kyyneleet pyrkivät jälleen silmäkulmiin.
Jaksoit aina kertoa, kuinka kaunis olen, kun en itse itseeni uskonut. Olit aina vierelläni ja tukenani. Sinä pidit minut pystyssä, olit minulle syy elää. Sinä olit se tässä loputtomassa valo pimeydessä. Nyt vieressäni on tyhjää, enkä tiedä pysynkö kasassa. Tarvitsen sinua Omi. Tule takaisin ennen kuin putoan. Nämä kuilut ovat liian syviä ja reunat ammottavat aina vain lähempänä ja lähempänä minua.
Kasvot kohoavat tuskaisena kohtaamaan peilikuvaansa vielä kerran. Nyrkki iskeytyy peiliä vasten hajottaen sen sirpaleiksi. Kappaleet kilahtelevat pudotessaan kaakelilattialle. Miko inahtaa hiljaa ja huuhtelee verta vuotavan kätensä lavuaarissa. Tummahiuksinen nainen kumartuu poimimaan pitkulaisen peilin kappaleen käteensä ja istuu lattialle hiljaisen huokauksen saattelemana. Miko pyörittelee kappaletta käsissään ja tunnustelee varovaisesti sen teräviä reunoja.
En halunnut tuottaa sinulle pettymystä. Et kuitenkaan ole enää täällä. Kai minä sitten tein ne kaikki virheet. Ja pahin niistä oli, että menin rakastumaan sinuun. En minä sinulle ollut enempää kuin ystävä, etkä sinä kestänyt epätoivoista tunnustustani.
Tummahiuksinen painaa peilinpalasen tärisevin käsin vasemmalle käsivarrelleen. Kylmä, niin kylmä. Mutta millään ei ole enää väliä.
Ensimmäinen viilto.
Yritän muodostaa kuvasi verkkokalvoilleni, mutta se ei olekaan niin helppoa kuin kuvittelin. Kuva on vain vääristynyt heijastus sinusta. Silmistäsi heijastuu samat syytökset kuin omistani hetki sitten. Olet liian täydellinen muisteltavaksi.
Toinen viilto on jo edellistä paljon varmempi. Huulet kaartuvat pieneen hymyyn Mikon katsoessa hitaasti punaiseksi värjäytyvää kaakelilattiaa. Peilinpalanen vaihtuu vasempaan käteen. Terä painetaan voimakkaasti vielä vahingoittumatonta käsivartta vasten. Uusi syvä viilto ja oikea käsi värjäytyy myös punaisesta nesteestä. Miko pyyhkäisee verta pois peilin sirpaleelta ja tuijottaa sitä hiljaisena. ”ehkä sinä vielä joskus annat minulle anteeksi.” Hento kuiskaus karkaa naisen huulilta.
Viimeinen viilto ja vartalo painautuu väristen kylmää lattiaa vasten. Silmät painuvat kiinni ja kädet kietoutuvat täristen vartalon ympärille. Enää ei ollut kylmä. Enää ei ollut kipua. Musta, suloinen unohdus kietoutuu Mikon ympärille. Huulilla leikkii edelleen pieni hymy.
Anteeksi rakas, en vain jaksanut enää. Ehkä me näemme vielä joskus.
Nyt tahdon vain nukkua...
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Jatkoajalle
Minun ja Keikkudon yhteisestä päätöksestä Haasteen 2 kirjoitusaikaa pidennetään.
Uusi dedline siis: su 29.01.2012
Uusi dedline siis: su 29.01.2012
maanantai 16. tammikuuta 2012
Uusia haasteita kohti
Haste 2, dedline 23.01.2012
Keikkudo: Oneshot, Lestat/Marius (hahmot: Anne Ricen Vampyyrikronikat)
fudge.: Oneshot perustuen kappaleeseen: Polly Scattergood - Untitled 27
Keikkudo: Oneshot, Lestat/Marius (hahmot: Anne Ricen Vampyyrikronikat)
fudge.: Oneshot perustuen kappaleeseen: Polly Scattergood - Untitled 27
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
To forget you...
Title: To forget you...
Author: Keikkudo
Fandom: K (P.T.P.)/Jyou (exist†trace)
Genre: general/angst
Rating: G
Summary: Se oli loppujen lopuksi vahinko eikö ollutkin?
A/N: Tämän piti olla kiva oneshotti/songficci mutta siitä nyt tuli ehkä enemmänkni kirjeen muotoinen avautuminen. Teksti on kirjoitettu täysin K-sedän näkökulmasta
Inspiraation lähteinä toimi:
P.T.P. - Same as you are
To forget you...
Muistatko vielä sen päivän kun me tapasimme? Se oli ensimmäinen päiväni siinä levykaupassa. Sinä istuit tiskillä ja irvistelit pomolle hänen selkänsä takaa ja minä nauroin. Katsoimme toisiamme silmiin ja tiesimme että meistä tulee ystäviä.
That was the first time you came into my heart
Minä muistan ne hetket kun itkit olkaani vasten toisten miehien takia ja minä lohdutin sinua. Minä vain tahdoin nähdä sinun hymyilevän, enkä ymmärtänyt miksen millään saanut sinua pois mielestäni. En tahtonut edes ymmärtää ennen sitä iltaa.
Then we spent the night
I tought just this one night
But you left something I've never had in my life
Maybe that's why I'm crying
I never had this feeling in my life
I tought just this one night
But you left something I've never had in my life
Maybe that's why I'm crying
I never had this feeling in my life
Se oli loppujen lopuksi vahinko eikö ollutkin? Eihän sen pitänyt edes tapahtua... Mutta kun tunsin huulesi omillani, maailmani muuttui. Minä tajusin yllättäen rakastuneeni sinuun ja tarkemmin ajatellin olin ollut jo pitkään rakastunut. Minä tahdoin silloin luvata sinulle tähdetkin taivaalta mutta taivas oli pimeä, se toinen mies oli kai hakenut ne jo ja antanut ne sinulle. Mutta minä päätin silti hymyillä. Hymyillä ja seistä vierelläni sillä toivoin saavani sinutkin hymyilemään.
I don't wan't to think you're alone
You just keep me going on
You just keep me going on
Niimpä minä olin lähelläsi, kuivasin kyyneleesi ja silitin selkääsi kun sinä haaveilit hänen kosketuksestaan. SE sattui ja siksi minä tein mitä tein. Yritin unohtaa sinut, yritin ja yritin. Päivästä toiseen ja satutin sinua entistä enemmän tajuamatta etten ikinä voisi unohtaa sinua.
I feel you always somewhere inside of me
I Can't get you out of my mind
I know I'm in love
I Can't get you out of my mind
I know I'm in love
Anteeksi Jyou, Minä kaipaan sinua.
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Todellisuuden rajamailla
Title: Todellisuuden rajamailla
Author: fudge.
Fandom: K (P.T.P.)
Genre: general/angst
Rating: G
Summary:
Ahdistava tyhjyys.
Pimeys ja hiljaisuus tiivistyvät syytöksiin.
Ei taas.
A/N:
Inspiraation lähteinä toimi:
P.T.P. - Home
”Home is people. Not a place. After the people are gone, then all you can see is what is not there any more.”
- Robin Hobb, Fool's Fate
Author: fudge.
Fandom: K (P.T.P.)
Genre: general/angst
Rating: G
Summary:
Ahdistava tyhjyys.
Pimeys ja hiljaisuus tiivistyvät syytöksiin.
Ei taas.
A/N:
Inspiraation lähteinä toimi:
P.T.P. - Home
”Home is people. Not a place. After the people are gone, then all you can see is what is not there any more.”
- Robin Hobb, Fool's Fate
Vain tyhjät, pimeät kadut tervehtivät uudelleen ja uudelleen yksinäistä kulkijaansa. Raskaan huokauksen saattelemana hattu painetaan syvemmälle päähän. Ja jälleen käännös uudelle kadulle.
Nauravat kasvot.
Yhteen liitetyt kädet.
Elämäntehtäväänsä väsynyt, välkkyvä katuvalo saa Kn nostamaan katseensa kuluneen asvaltin pinnasta ja hymähtämään hiljaa. Perillä oltiin.
”Mennään kotiin!”
Niin, meidän yhteiseen kotiimme.
Kotiin. Yhdessä.
Kasvoille leviävä ujo hymy.
Kevyt napsahdus ja pimeään tottuneille silmille liian kirkas, keinotekoinen valo leviää tyhjyyttään huokuvaan, pieneen huoneistoon. Talo, asunto, huoneisto. Koti? Ei sentään. Ehkä joskus, muttei enää.
Kiireettömiä suudelmia.
Helliä kosketuksia.
Sänky narahtaa hiljaa ja patja taipuu painon alla. Paidaton, tatuoitu mies pujahtaa peiton alle turvaan ihoa kananlihalle vainoavalta kylmyydeltä. Käsi hapuilee tottumuksesta toista hahmoa viereltä, mutta vastassa on vain tyhjyyttä.
Pää kääntyy kohti parisängyn tyhjää puoliskoa. Silmistä kuvastuu haikeus.
Sinun paikkasi.
Tyhjä, niin kuin pala sydäntäni.
Ahdistava tyhjyys.
Pimeys ja hiljaisuus tiivistyvät syytöksiin.
Silmät sulkeutuvat ja peitto vedetään pään yli.
Ei taas.
Vihaiset kasvot. Kahden ihmisen kyyneleet.
”Tämä ei ole enää kotini. En palaa tänne. Vihaan sinua!”
Huutoa. Epätoivoa.
Niin sinä lähdit. Eikä tämä ollut enää minunkaan kotini.
K makaa todellisuuden ja unen rajamailla. Hetkessä, jossa muistot ja nykyisyys, unelmat ja painajaiset sekoittuvat toisiinsa. Hiljalleen todellisuus irrottaa otteensa. Tasainen hengitys viestii viimein saavutetusta rauhallisesta unesta.
Ei syytöksiä, vaan hyväksyntää.
Päästän irti sinusta.
Sisäinen rauha.
En etsi rakkautta. Etsin kotia.
Paikkaa, jonne kuulun.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Challenge accepted!
Tästä se siis alkaa. Elikkäs kyseessä on minun ja fudge.n yhteinen haaste blogi.
Kumpikin meistä haastaa toisensa kirjoittamaan jotain tietyn ajan sisään.
Ideana on se että saisi kirjoitettua aktiivisesti kun toinen ihminen haastaa ja asettaa aikarajan.
Esimerkki:
Keikkudo antaa fudge.lle haasteen että hänen on kirjoitettava oneshot yhdestä henkilöstä tai useammasta ja aiheena on sukat. Aikaa on viikko.
Sama toimii myös toisinpäin ja samaan aikaan. Kirjoitus aika saattaa vaihdella viikosta kuukauteen riippuen haasteen vaativuudesta. Aiheet vaihtelee ja molemmat oppii kirjoittamaan vähän erilaisia asioita.
Ensimmäiset haasteet: 9.1.2012 Deadline: 16.1.2012
Keikkudo: Oneshot, K(PTP)/Jyou(exist†trace), a
aihe: Pay money To my Pain - Same as you are. songfic
fudge.: Oneshot, K(PTP),
aihe: Pay money To my Pain-Home songfic
Tilaa:
Kommentit (Atom)